Kolme keinoa uudistaa rutiinit onnistuneesti

Kirjoittanut: Iina Niemelä - 15.10.2020

Rutiinit ovat minkä tahansa itsensä kehittämisen projektin kulmakivi. Vaikka pienien muutosten vaikutus aliarvioidaan herkästi, tosiasiassa ne ovat juuri nämä päivittäin toistuvat tavat, jotka muokkaavat suuntamme joko tavoitteitamme kohti tai niistä poispäin.

Suuren vaikutuksen lisäksi vähän kerrallaan tehtävät muutokset motivoivat meitä pidempään. On helpompaa muuttaa esimerkiksi ruokavaliota ja liikuntatottumuksia prosentin verran nykyisestä kuin ryhtyä kerralla kokonaiseen elämäntaparemonttiin. Prosentin kehitys ei oikeastaan edes tunnu, mutta kertautuessaan se tuottaa mittavia tuloksia. Kun parannat joka päivä yhden prosentin verran, suoriudut vuoden päästä 37 kertaa paremmin.

Rutiinien rakentaminen on yksinkertaista, mutta se ei tapahdu itsestään. Näiden ohjeiden avulla pääset tavoittelemaan omia tavoitteitasi onnistuneesti.

1. Tiedosta, mitä teet joka päivä


Vaikka luulemme tuntevamme itsemme, tosiasiassa käsityksemme päivittäisistä ja viikoittaisista askareistamme voi olla hyvinkin vääristynyt. Joku esimerkiksi ajattelee lenkkeilevänsä suhteellisen säännöllisesti ja katsovansa harvoin televisiota. Tosiasiassa lenkkikengät pysyvät kaapissa helposti kuukauden ja tv pyörii taustalla niin ruokaa laittaessa kuin vapaailtaa viettäessä.

Omia rutiineja voi muuttaa vasta, kun ensin tiedostaa, millaisia tapoja omaa jo valmiiksi. Voit tunnistaa säännöllistä käyttäytymistäsi osoittamis- ja nimeämismenetelmällä. Tehtävä alkaa sillä, että teet yksityiskohtaisen listan päivittäisistä rutiineistasi. Tämän jälkeen pisteytät kaikki listan kohdat joko positiivisella (+), negatiivisella (—) tai neutraalilla (=) pisteellä. Lista iltarutiineista voi näyttää esimerkiksi tällaiselta:

— käyn koiran kanssa ulkona +
— kuuntelen lenkillä musiikkia =
— ripustan takin naulakkoon =
— pesen kasvot +
— käytän kosteusvoidetta +
— pesen hampaat +
— valitsen huomisen vaatteet valmiiksi +
— vaihdan yöpaidan päälle =
— selaan puhelinta sängyssä —
— valvon tunnin ennen nukahtamista —

Rutiinien pisteytyksen tavoite on tunnistaa itsellesi merkitykselliset asiat sekä se, viekö arkipäiväinen elämäsi sinua tavoitteitasi kohti. Jos pisteytys tuntuu vaikealta, kysy itseltäsi: ”auttaako tämä rutiini minua tulemaan siksi ihmiseksi, joksi haluan tulla? Antaako tämä äänen toivomalleni identiteetille vai sitä vastaan?”

2. Tee hyvästä rutiinista helposti toteutettava ja huonosta vaikea


Haaveiletko vaikkapa aktiivisesta elämäntavasta, mutta et saa ylläpidettyä säännöllistä kuntosaliharjoittelua, tai päätät joka vuosi lopettaa tupakoinnin, mutta epäonnistut poikkeuksetta? Hyviä uutisia: vika ei ole todennäköisesti motivaatiossasi, vaan ihmisluonnossa.

Rutiinit ovat automaattisesti toistettavia toimintoja. Tällaisen pitkäaikaisen psyykkisen ohjelmoinnin vuoksi lipsahdamme tutuille urille aivan luonnostaan. Tehokas keino uusien rutiinien luomiseksi on tehdä hyvien tapojen suorittamisesta helppoa ja huonojen tapojen toteuttamisesta vaikeaa. Voit hankaloittaa tai helpottaa rutiineja esimerkiksi näiden mallien mukaisesti.

— Haluat vähentää puhelimenkäyttöä: kirjaudu ulos Instagramista joka kerta käytön jälkeen.
— Haluat katsoa vähemmän televisiota: irrota tv:n sähköjohto seinästä.
— Haluat vähentää napostelua: teippaa karkkipussin suu kiinni ilmastointiteipillä.
— Haluat käydä kaupassa jalan: säilytä auton avaimia keittiön kaapin ylähyllyllä.

— Haluat lukea enemmän uutisia: tee uutissivustosta selaimesi kotisivu.
— Haluat oppia soittamaan kitaraa: säilytä kitaraa ja kaikkia tarvittavia välineitä keskellä olohuonetta.
— Haluat syödä aamulla paremmin: valmista aamiainen edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin.
— Haluat piirtää useammin: jätä piirustuslehtiö ja värikynät levälleen juuri sillä tavalla, miten niitä viimeksi käytit.

Rutiinien helpottamisen ja vaikeuttamisen tarkoitus ei ole tehdä kodistasi sotkuista tai vapaa-ajastasi hankalaa. Sen sijaan pyrkimys on tila, jossa tartut hyvään rutiiniin huonoa herkemmin. Kun värikynät lojuvat keskeneräisen piirustuksen äärellä, ryhdyt todennäköisemmin jatkamaan taideteosta silloinkin, kun sinulla on vain viisi minuuttia aikaa. Kun karkkipussin avaaminen taas vaatii sakset ja tahdonvoimaa, ehdit tiedostaa, että toimit pitkäaikaista tavoitettasi vastaan.


3. Muuta tavoitteesi konkreettiseksi suunnitelmaksi


Joku haaveilee koko elämänsä puhuvansa espanjaa sujuvasti, kirjoittavansa kirjan tai olevansa paras mahdollinen kumppani. Miksi emme kuitenkaan onnistu asioissa, joita todella haluamme? Tässäkään tapauksessa puute ei ole motivaatiossa, vaan suunnitelmassa. On vaikea yhtäkkiä alkaa kirjailijaksi tai paremmaksi kumppaniksi, mikäli ei ole tehnyt realistista suunnitelmaa siitä, miten tavoitteeseen oikeasti pääsee.

Hyvä suunnitelma sisältää kolme elementtiä: toiminnan, paikan ja ajan. Kun yhdistät tavoitteeseesi aikaan ja paikkaan viittaavat aistiärsykkeet, tulet todennäköisemmin toteuttamaan suunnitelmasi, sillä useammat asiat muistuttavat sinua siitä. Tällöin myös tiedät, miten tavoitettasi kohti kuljetaan. Alla esimerkkejä hyvistä suunnitelmista.

— Aion lukea espanjankielisiä uutisia bussissa aamulla töihin mennessäni.
— Aion kirjoittaa sivun tekstiä työhuoneessani joka ilta kello kuusi.
— Aion laittaa kumppanilleni hänen suosikkiaamiaisensa keittiössä aamuyhdeksältä.

Näinkin helposti elämän mittaiset haaveet muutettiin konkreettiseksi etenemissuunitelmaksi. Enää esimerkiksi espanjan opiskelu ei vaadi motivoivaa hetkeä tai uudenvuodenlupausta, vaan ennen pitkää sekä työpäivän aloitus, aikainen aamu että linja-auto ehdollistavat sinut käyttämään työmatkat haaveesi tavoittelemiseen.


Kirjasta


Nämä vinkit ja monet muut työkalut rutiinien uudistamiseen löytyvät James Clearin huippusuositusta teoksesta Pura rutiinit atomeiksi — näin saat aikaan muutoksen, joka pysyy. Kirja pureutuu motivaatioon, itsehillintään sekä siihen, kuinka päivittäisinä toistuvat rutiinit lopulta luovat koko elämämme. Erilaisia rutiineja ja niiden rakennusmetodeja käydään läpi konkreettisten ohjeiden sekä tosielämän esimerkkien avulla.
Tutustu Pura rutiinit atomeiksi -kirjaan ja lue näytesivut!

Artikkelin avainsanat:

elämänmuutos, itsensä kehittäminen, kirja, rutiinit

Arkisto:

2020

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Heinäkuu

Kesäkuu

Toukokuu

Huhtikuu