Mitä enemmän vuosia kuluu, sitä enemmän ystäviltään toivoo lahjaksi aikaa

Kirjoittanut: Metti Vuosku - 4.8.2020

Monet rakkaat muistot liittyvät ystäviin: siihen lämpimänä pimenevään elokuun iltaan, jonka vietimme vanhasta lakanasta taiteillun alustan päällä puistossa, tuntikausia kestäneeseen lautapeliin puoliksi kalustetun yksiön lattialla, niihin hassuihin hiljaisuuksiin, jolloin voi rennosti olla yhdessä puhumatta mitään.

Mitä enemmän vuosia kuluu, sitä enemmän ystäviltään toivoo lahjaksi aikaa. Aikuistuessaan moni huomaa unelmoivansa, että olisi lisää päiviä, joita viettää yhdessä ystäviensä kanssa, vielä enemmän jaettuja uutisia ja nauramisesta kipeytyneitä poskilihaksia.

Aikuisen ystävän kanssa voi viettää aikaa leikkien. Leikin avulla voi syventää keskusteluita, herättää uusia ajatuksia, uppoutua jo unohtumisen partaalla oleviin muistoihin ja unelmoida uusista yhteisistä hetkistä.

Kysyin leikin ja ilon merkityksestä psykologiystävältäni Anna Yliluomalta. Hän vastasi näin:

”Aikuisella leikki tulee lähelle leikkisyyttä ja hulluttelua, hassuttelua, sellaista tilaa, jota pidämme kontrollin vastakohtana. Se on ennakoimatonta, hallitsematonta, tutuista kaavoista luopumista. Leikin tila on arjen vaatimusten vastakohta. Leikkisyydellä haemme positiivista tunnetilaa, säätelemme omia tunteitamme. Leikki voi olla tapa vahvistaa omaa fiilistä ja ihmissuhteissa luoda yhteistä jaettua hyvää, osoittaa kiintymystä ja luottamusta.”

Tässä yksi leikki elokuun iltoihin uudesta Aikuisten leikkikirjasta:


Vesa-Matti Loiri -leikin tarina
Juhlin 27-vuotissyntymäpäiviäni. Koolle oli kutsuttu sekalainen seurakunta ystäviä, puolisoita ja puolisoiden ystäviä. Jotkut eivät olleet koskaan ennen tavanneet toisiaan. Mukana oli myös juhlija, joka omien sanojensa mukaan vihaa leikkimistä. Leikki syntyi tarvikkeista, joita oli saatavilla: paperia, kyniä, erilaisia ruokia ja juomia, vaatteita ja tavallista kodintavaraa. Näiden tarvikkeiden ympärille keksittiin tehtäviä, joissa tavaroita pääsi käyttämään mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

Kirjoitimme ensin paperille erilaisia tehtäviä lainaten pullonpyörityksen lainalaisuuksia. Pullonpyörityksessä hankalin osa on keksiä kysymyksiä ja tehtäviä, joten tällä kertaa keksimme ne etukäteen. Yksi meistä sai tehtäväkseen esittää Vesa-Matti Loiria koko illan. Se on helpommin sanottu kuin tehty! Arvannette, mistä leikki on saanut nimensä.

Leikki herätti iloa — jopa siinä ystävässä, joka vihaa leikkimistä. Toivon, että hän sietää leikkejä nykyään edes vähän paremmin. Ehkä hän joskus jopa pitää niistä salaa.

Tehkää näin:
Kokoontukaa yhteen ja keksikää erilaisia tehtäviä ja kysymyksiä. Ne voivat olla hetkessä tehtäviä, koko illan kestäviä, hauskoja, vakavia, yksin suoritettavia tai koko ryhmää osallistavia. Käyttäkää kaikki mielikuvituksenne pisarat hyödyksi. Kirjoittakaa tehtävät ja kysymykset omille lapuilleen niin, että yhdellä lapulla on aina yksi tehtävä tai kysymys. Ottakaa vuorollanne lappu ja suorittakaa annettu tehtävä. Leikki jatkuu, kunnes laput loppuvat.

Jutun kuva: Anette Siili


Kirjoituksen lähde: Metti Vuosku — Anette Siili
Aikuisten leikkikirja


Miksi aikuistenkin kannattaisi leikkiä? Leikkiminen on ensisijaisesti hauskaa. Parhaimmillaan se on myös terapeuttista, luovuutta ruokkivaa sekä tunne- ja sosiaalisia taitoja kehittävää.

Leikkikirjan leikit ovat sekä uusia että vanhoja, tuttuja ja tuntemattomia, viisaita ja pähkähulluja.

Useimpiin leikkeihin tarvitaan huumorintajua ja uteliaisuutta. Kirjassa on leikkejä isolle porukalle ja myös sellaisia, joita voi leikkiä vaikka ihan kahdestaan.

TILAA TÄSTÄ.

Artikkelin avainsanat:

leikkiminen, hauskanpito, tunnetaidot, ystävät

Arkisto:

2020

Syyskuu

Elokuu

Heinäkuu

Kesäkuu

Toukokuu

Huhtikuu