Kokeile tällä harjoituksella olla hyvä työkaveri itsellesi

Kirjoittanut: Jenni Spännäri & Eeva K. Kallio - 20.8.2020

Joskus sanotaan, ettei voi rakastaa muita ennen kuin on opetellut todella rakastamaan itseään. Tällainen ehtoja asettava täydellisyyden vaatiminen ei kuitenkaan ole kovin viisasta.

Viisaus lähestyisi tätä kysymystä elämän ristiriitaisuutta ja keskeneräisyyttä ymmärtäen. Olemme monella tapaa keskeneräisiä sekä itsemme että muiden rakastamisessa. Itsemyötätunnon askeleet ovat hyvin samanlaisia kuin muitakin kohtaan harjoitettavan myötätunnon vaiheet: Aluksi huomaamme omat tunteemme ja tulkitsemme, mistä ne kertovat. Sitten voimme asettua itsemme puolelle, huomata itsessämme halun tukea itseämme ja etsiä tukea myös muilta. Lopulta toimimme oman itsemme hyväksi pienin tai suurin myötätuntoisin teoin. Itsemyötätuntoa voi opetella vaikkapa tämän harjoituksen avulla.

OLE OMA TYÖKAVERISI!


Ajattele tilannetta, jossa hyvä työkaverisi on ollut hankalan paikan edessä ja tarvinnut apuasi. Kyseessä voi olla työhön liittyvä ongelma, työn ja muun elämän yhteensovittamiseen liittyvä pulma tai sosiaalinen ristiriitatilanne työyhteisössä.

Kirjoita ylös, miten tuit häntä — tai miten olisit voinut tukea häntä parhaalla mahdollisella tavalla. Mitä olisit sanonut, mitä tehnyt?

Ajattele sen jälkeen jotain itse kokemaasi hankaluutta työssä. Ehkä löydät omista kokemuksistasi jotain samansuuntaista kuin hyvän työkaverisi kokema tilanne. Mieti, miten suhtauduit tai suhtaudut itse itseesi. Kirjoita ylös, mitä ajattelit, mitä teit ja mitä sanoit itsellesi.

Huomaatko eron suhtautumistavoissa? Jos huomaat, mistä ajattelet sen johtuvan? Usein olemme itseämme kohtaan ankarampia, vähemmän ymmärtäväisiä kuin muita kohtaan — tai toisaalta lepsumpia ja välinpitämättömämpiä.

Kokeile vielä suhtautua itseesi ja hankalaan tilanteeseesi samalla tavoin kuin suhtauduit työkaverisi hankaluuteen. Kirjoita uudelle paperille itsellesi samat sanat kuin työkaverillesi. Kokeile olla hyvä työkaveri itsellesi! Pohdi myös, mikä auttaisi sinua ylläpitämään tällaista suhtautumista myös tulevissa hankaluuksissa.

Lähde: Jenni Spännäri — Eeva K. Kallio
Viisaus
Käyttäjän opas


Tehtävä on sovellettu teoksista:
Weiss, L. (2018). How We Work: Live Your Purpose, Reclaim Your Sanity, and Embrace the Daily Grind
Neff, K. (2003). Self-compassion: An alternative conceptualization of a healthy attitude toward oneself. Self and Identity, 2(2), 85—101.
Neff, K. & Germer, C. (2018). The Mindful Self-Compassion Workbook. New York, NY: The Guilford Press.

Artikkelin avainsanat:

itsemyötätunto, viisaus, harjoitus

Arkisto:

2022

2021

2020

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Heinäkuu

Kesäkuu

Toukokuu

Huhtikuu